Munakasfanin takaisku

Heippa!

Minulla oli hieno idea kehitellä ja julkaista koko postauksellinen erilaisia munakasvariaatioita. Mutta kuinkas kävikään: olen tainnut syödä liikaa munakkaita yhden pienen tytön tarpeisiin, enkä pysty siihen enää! Siinä on nyt jotain niin etovaa, että olen joutunut heittämään loput annoksistani biojätteen sekaan (kyllä, tämä on ehkä edustavin puhe esitellessä reseptiä, älkää hämääntykö...). Julkaisen kuitenkin tämän ohjeen, koska se oli oikeasti erittäin maistuva. En vain tällä hetkellä siedä sitä itse munan (?) makua ollenkaan :D Ehkä jos pidän pientä taukoa ja mussutan jotain muuta, munakkaatkin alkavat taas maistua!

Pesto-kesäkurpitsamunakas

2 kananmunan keltuaista
3 munanvalkuaista
loraus maitoa
kesäkurpitsaa paloina
pari lusikallista pestoa
muutama tippa sitruunamehua

Riko ensin munien rakenne rikki. Lisää loput ainekset ja vatkaa niin hyvin, että pestokin sekoittuu joka puolelle.

Ja uskokaa tai älkää: kyllä tätä kannattaa kokeilla! Munakas saa ihanan vihreän värin ja miellyttää silmää. Ainakin jos osaa kääntää sen nätimmin kuin minä...

Kesähaaste

Olen viime aikoina haalinut itselleni kasan kiinnostavia kirjoja. Tapani mukaan olen onnistunut saamaan niitä joko ilmaiseksi, parilla kolikolla tai vaihtamalla suklaapatukkaan! Eli kalliiksi tämä harrastukseni ei ole tullut. Kirjoja on minulla aina ollut paljon, mutta nyt olen saanut jälleen uuden kipinän lukemiseen. Pitkällä kesälomallani minulla on ollut siihen myös oikeasti aikaa. Useana päivänä olen heti aamupuuron jälkeen suunnannut pehmeälle sohvalle ja oikaissut kirjan kanssa "uudelle levolle". Ihanan laiskaa! Tämä kesä on ollut täynnä kylmiä ja pilvisiä päiviä, ja tarinoihin uppoutuminen on vienyt ajatukset aivan muualle: milloin paahtavalle autiolle saarelle, milloin rahtilaivan kannelle.

Jossain vaiheessa huomasin, että monesta hankkimastani kirjasta on tehty myös elokuvaversio. Otinkin sen itselleni haasteena: lue kirja ja katso sen jälkeen siitä tehty elokuva! En ollut juurikaan harrastanut tällaista, joten oli mielenkiintoista nähdä myös elokuvantekijän visio alkuperäisteoksesta. Jotkut saattavat parahtaa jotain siitä, että leffat ottavat monesti liikaa vapauksia, ja vastaavat melko hatarasti kirjan tarinaa. Noh, niinpä minäkin päädyin lopulta olemaan tätä mieltä. Se, että oli juuri äsken lopettanut kirjan ja miltei samalta istumalta syöttänyt DVD:n koneeseen, kostautui. Jokainen kohtaus oli liian hyvin muistissa, ja se häiritsi katsomista aika tavalla: "Hei, ei toi noin sanonu! Tonhan piti mennä tonne! Ja mikä toikin on?"

Kärpästen herrasta minulla oli valittavana kaksi elokuvavaihtoehtoa: juonta kuulemma lähes orjallisesti noudattava mustavalkoversio vuodelta 1963, sekä enemmän vapauksia ottava, vuoden 1990 versio. Ajattelin, että värielokuvaa olisi mukavampi seurata, joten pakkasin sen kirjaston hyllystä kassiini.

Pettymys oli suuri oikeastaan heti elokuvan alusta lähtien. Kaikki asiat tuntuivat mielestäni menevän aivan väärin, eikä tarinaa ollut niin nautinnollista seurata kuin oletin. Kuitenkin kituutin rainaa eteenpäin ja huomasin, että loppua kohden katselukokemus muuttui yhtäkkiä siedettävämmäksi. Jonain päivänä aion kuitenkin katsoa vielä sen mustavalkoisen version, olen niin alkuperäisten juonien orja! Mitään ei saa muuttaa, piste! :D

Bridget Jonesin päiväkirjoista tutustuin lähemmin (siis lähes 500 sivun verran) sen toiseen osaan. Elokuvista katsoin kuitenkin molemmat, tietysti. Niitä olikin uskomattoman ihana katsella, kun harvemmin tulee mitään "tyttöelokuvia" katsottua. Kaiken ihanuuden taustalla oli kuitenkin jälleen pieni pettymys: eihän se kirjan juoni taaskaan tullut kunnolla esiin elokuvasta, plääh. Mutta minkäs sille voisin, hyviä leffoja nuokin molemmat ovat! Tykkään ainakin hurjasti noista molemmista miehistä, grr...

Kirja- ja leffaprojekti jatkuu Prinsessan muodossa. Erityisesti kirjassa kiinnostaa tuo historiallinen osuus: kuinka psykiatrinen sairaanhoito on kehittynyt Suomessa? Elokuvasta olen nähnyt vain muutamia pätkiä, mutta kohta pääsen sitäkin tiirailemaan!

Tällä välillä olen onnistunut kuluttamaan aikaani myös muihin kirjoihin, kuten, öh, Viisikkoon...

Jättehyvä parivaljakko, pakko mainostaa!

Ihanaa, aurinkoista, helteistä, kuumaa päivää jokaiselle! Muistakaa, että rannalla loikoillessa on hyvää aikaa lukea! Eikä ole väliä, mitä lukee, kunhan lukee: lukeehan Frendien Joeykin lähinnä muropakkauksen tekstejä, ja ihan hyvä siitäkin on tullut ;)

Lettukestit 2.0

Voih, kunpa letuilla voisi herkutella joooka päivä... No oikeastaan, kyllä voikin. Suurin osa teistä varmaan jo tietää klassisen banskuletun yksinkertaisen reseptin: pari kananmunaa ja banaani. Makunystyräni ovat jo hieman kyllästyneet kyseisen letun "munakasmaisuuteen", ja vaativat jotain uutta. Onnekseni törmäsin sitten tällaiseen, hieman muuteltuun lettureseptiin. Letuista tulee todella pehmeitä, kermaisia ja paksuja, ja tietenkin hyvänmakuisia! Parasta on se, että nämä letut kelpaavat huoletta väli- ja iltapalaksi, terveellisyydestä tinkimättä. Otin nyt erivapauden nimetä nämä "Paremmiksi banaaniletuiksi" ;).

Onneksi pakkasessa oli mustikoita!

Paremmat banaaniletut

1 pehmeä banaani
1,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl maitoa
(hippunen suolaa)

Muussaa banaani ja sekoita muiden aineiden kanssa. Anna seoksen turvota hetken. Paista lettupannulla kauniiksi. Tällä ohjeella tulee 8 pientä lettusta.

Ps. Vielä paremman maun saat, kun paistat letut kookosrasvassa!

Ja niin on nättejä että! Tekiskö mieli...?

Äidin rusinainen omenariisipuuro

Kesä on vasta aluillaan, eikä paras omenakausi ole ihan vielä ajankohtainen. Onneksi omenoita saa myös kaupasta, vaikka paras fiilis tuleekin kun käyttää itse poimittuja luonnon antimia. Älä kuitenkaan välttämättä jätä tätä reseptiä syksyyn, koska tällä voi vähällä vaivalla rikastuttaa useammankin kesäisen välipalahetken :).

Tämä puuroherkku vie minut lapsuuteni kesiin, kun seilasimme perheeni kanssa pitkin Näsijärveä. Silloin tuli tutustuttua esimerkiksi Kurun ja Maisansalon hurjiin leikkipuistoihin sekä Ruoveden laivarantaan ja ihanaan jätskikioskiin. Äiti oli tehnyt veneeseen evääksi omenariisipuuroa, jonka pulleat rusinat maistuivat makealta pienen lapsen suussa. Puuro tarjottiin kylmänä, ja tällä tavoin se edelleenkin maistuu parhaimmalta. Kylmä maito pienenä lorauksena ei ole myöskään huono lisä.

Siinähän minä pari vuotta sitten veneessä!

Rusinainen omenariisipuuro

1 l vettä
2-3 omenaa paloina
2 dl rusinoita
2 dl puuroriisiä
1 dl sokeria
kanelia

Kaikki aineet lisätää kiehuvaan veteen ja annetaan keittyä puuroksi n. puoli tuntia. Puuron voi tarvittaessa lopuksi suurustaa (1 rkl perunajauhoja + tilkka kylmää vettä).

Helppoa kuin heinänteko (joskaan en ole sitä kokeillut): ainekset turpoavat itsekseen kattilassa ja sinä voit satunnaisen sekoittelun lomassa vaikka tanssia hölmösti peilin edessä ja haaveilla kesäreissuista. Täh, kai joku muukin tekee niin? ;)

Mullapa onkin vielä yksi annos tätä... Nam!

Koska keittiö on ihmisen tärkein paikka

Syöminen on varmasti yksi tän maailman suurimmista iloista. Toinen fakta on se, että elämisen onni koostuu monista pienistä, merkityksellisistä hetkistä. Mutta voiko siis noin suurensuuresta ilon aiheesta ammentaa niitä pieniä onnen murusia, joilla sanontojen mukaan on se suurin merkitys?

Totta kai voi, tyhmä kysymys. Seuraavaksi luvassa mieleeni juolahtaneita elämänohjeita, joilla harmaat ruokapäivät saattavat alkaa tuntua hieman paremmilta.

Syö maha täyteen makaronilaatikkoa ja pursota päälle kunnon kerros makeaa ketsuppia.

Osta kirpputorilta hempeitä kukallisia astioita ja ota kauniita ruokakuvia. Koosta kuvista vaikka oma kansio tietokoneellesi.

Ole hetki ajattelematta shortsireisiä tai kesämekkokäsivarsia ja leivo kokonainen piirakka vain itsellesi.




Parasta leipomista on valmistaa jotain herkullista jollekin läheisellesi - yllätykseksi tietenkin.

Ahmi keittokirjojen herkullisia kuvia. Ja hamstraa lisää kirjoja. Vaikka et koskaan edes lukisi niissä olevia reseptejä, pelkkä kuvien katselu saa aina paremmalle mielelle.

Älä ajattele, että makea tekisi ainoastaan huonoa kehollesi - miksi sitten suklaakin saa aina niin hyvän mielen aikaan?

(Puhumattakaan valkosuklaasta, ah!)

Unohda välillä iittalat ja tylsät, valkoiset astiat ja syö mansikan muotoiselta lautaselta.

Muista syödä paljon hilloa. Se sopii yllättävän monen asian kanssa.

Innostu. Etenkin ruoasta!

Aloittelijan intoa!

Heissan!

Orastava neulehulluuteni on nostanut taas päätään. Käväisin viikonloppuna ensimmäistä kertaa kaupassa nimeltä Lankamaailma. Ovia avatessani huomasin ALE-ilmoitukset, joten liukenin entistä vikkelämmin tutkimaan hyllyjä. Tein ostopäätökseni lähinnä alennusten perusteella, ja silti löysin paljon kivoja, keväisiä värejä upouuden lankakorini täytteeksi.

Olen todennäköisesti maailman hitain neuloja, joten kyllästyn yhden työn tekemiseen melko nopeasti. Silloin ei auta muu kuin aloittaa uusi tekele, jotta vanhaa jaksaa jatkaa taas hetken päästä. Minulla onkin nyt muutama keskeneräinen työ, joiden tekemistä vaihtelen illan mittaan. Pari kärpästä yhdellä iskulla: monta työtä valmistuu kerralla ja aivotkin saavat vaihtelua! (Tai sitten olisi vain järkevämpää keskittää kaikki energia siihen yhteen tekeleeseen, tulisi ainakin joskus valmista...) Hitauden lisäksi olen siis mahdottoman kärsimätön.

Noin viikko sitten (!) opin, kuinka lisätään toinen väri neulomukseen. Heti kun olin tullut lankakaupoilta, aloin kokeilla teoriaa käytännössä: kappas vaan, se onnistui! Ajattelinkin siis tehdä kaksiväriset säärystimet harjoittelun vuoksi. Tuossa kuvassa toinen säärystin vasta aloitettuna, taidanpa jatkaa heti tänään! Ja tuo väriyhdistelmä on mielestäni aivan ihana, keltaoranssi lanka on yksi niistä uusista keristä :)

Pitääkin esitellä tässä välissä ihka ensimmäinen kokonaan valmis työni viime syksyltä: hempeän siniset vauvan lapaset. Nämä ovat sen verran ohuet, että taitavat sopia parhaiten kevättumpuiksi :) Ihanan ystäväni avustuksella pääsin hienosti alkuun tässä uudessa harrastuksessani, kiitos siis hänelle :) Ohje: http://piipertajat.vuodatus.net/lue/2012/02/vauvan-lapaset-ohje

Nämä harmaat junasukat aloitin jo syksyllä. Sitten kyllästyin muutamaksi kuukaudeksi, ja nyt jatkuu taas! :D Näitä on ollut kiva tehdä, vaikkakin minulle on sattunut muutamia virheitä neuloessa. Mutta eipä niistä muiden tarvitse tietää, kun ei se päällepäin näy! ;) Tämä sukka ei ole oikeastaan minkään tietyn ohjeen mukaan tehty, lähinnä kuvista katsottu mallia.

Näiden lisäksi olen aloittanut myös virkkauksen. Pipo on työn alla, samasta sinisestä langasta kuin nuo tumputkin. Virkkaus on mukavan yksinkertaista, ja koukku pysyy paremmin kädessäni kuin puikot. Piposta uskallan laittaa kuvan sitten kun se on valmis, jos siitä koskaan valmis tuleekaan.

Nämä on tällaisia aloittelevan neulojan höpötyksiä... Mutta olen innoissani, että osaan!

Bussissa

"Bussissa tuoksui ruoka. Tai oikeastaan en ollut varma, oliko se vain jonkun kanssamatkustajan makean sipulinen hienhaju tai juuri sisään astuneen raksamiehen röyhtäisy. En tiedä, olisiko minun pitänyt pitää tuoksua etovana vai nauttia siitä: joka tapauksessa se muistutti minua vatsassa painavasta nälästä.

Katselin ulos ikkunasta ja yritin ajatella jotain muuta kuin palelevia varpaitani. Kalenterini valehtelee. Kuuluuko talvella muka astua vesilätäkköihin ja saada ohi ajavilta autoilta kurat päällensä? Keväällä kuuluu käydä niin, silloin ripustetaan kastuneet sukat hymy korvissa patterille ja istutaan alas laskemaan päiviä vappuun. Ketä se silloin haittaisi, kaikkihan ovat iloisia kun lumet sulaa. Mutta kyllä nyt joku roti täytyy olla, talvi talvena ja niin edespäin.

Bussi pysähtyi. Pysäkillä näkyi joku tuttu ja käänsin äkkiä katseeni syliini. Käteni lepäsivät siinä. Ne tekevät siistiä sisätyötä, mutta miksei kukaan pidä niitä siisteinä? On onnetonta katsoa, kun niiden karhean punakka iho yrittää silittää ja helliä. Sinäkin takuulla hiipisit pois, jos koettaisin hyväillä ihanaa poskeasi. Tai jos haroisin hiuksiasi, ja lohjennut kynteni tarrautuisi kiinni ja vain satuttaisin sinua. Tai ei kai siinä olisi eroa: luulen, että tarrautuisin kiinni sinuun muutoinkin kuin pelkällä rikkoutuneella kynnellä.

Linja-auto jätti minut suoraan lumipenkan eteen. Ehkä nyt syömään, viimeinkin? Minulla olisi vielä kilometri käveltävää, olisin voinut jäädä seuraavallakin. Puristin käsiäni syvemmälle tumppuun ja kipristelin varpaitani. Jo tuhannennen kerran minusta tuntui, että varpaani eivät koskaan olisi olleet näin jäässä. Joka kerta siitä on kuitenkin selvitty, joten uskalsin olla tällä kertaa huolehtimatta.

Ei maailma ehkä koskaan tule olemaan täydellinen."