Herkkä, herkempi vai erityisherkkä?

Aina ennen nähdessäni jossain sanan "erityisherkkä", ohitin sen ajattelematta oikeastaan mitään. Olisi kannattanut pysähtyä ja ottaa selvää. Pari kuukautta sitten pysähdyin. Facebook-kaveri oli linkannut seinälleen pitkän artikkelin erityisherkistä ihmisistä, ja ajattelin viimeinkin tutustua asiaan.

En voinut uskoa lukemaani. Luin esimerkkejä ja kokemuksia, ja minuun iski erikoinen tunne. Varmasti moni ensimmäistä kertaa asiaan tutustuva erityisherkkä kokee saman reaktion: tuohan on aivan kuin minä. Tutustuin ajatukseen kuitenkin varovasti: voisiko tuo kertoa minusta, vai kuvittelenko vain?

Äkkiä tuli tunne, että haluan saada omia ajatuksiani kirjoitetuksi ylös, vaikka sitten tähän blogiin. Minulle on aina ollut helpompaa kirjoittaa kuin puhua. Pelkään sellaisia tilanteita, kun minun pitäisi ilmoittaa joku vaikea, kipeä tai superonnellinen asia toiselle. Pelkään omaa reaktiotani, koska itku on lähes varmasti tulossa. Pelkään näyttää itkuani sen vuoksi, koska en pysty hillitsemään sitä: pieni tai suuri, iloinen tai surullinen asia, itkuni on aina samanlainen vesiputous- ja rääkymisryöppy. Vaikka kerrottava asia ei oikeasti saisi minua itkemään, sen kertomisen jännittäminen saa. Erikoista, eikö? Siksi mieluummin kirjoitan.

Lahdesta löytyy tämä puhutteleva taideteos :)

Itkun lisäksi toinen asia, jolle koen olevani erityisen herkkä, on ihmisten seura ja yksinolon tarve. Minusta on tietenkin ihanaa viettää aikaa ystävieni ja muiden elämäni ihmisten kanssa, mutta jaksaakseni olla porukassa, minun täytyy saada tarpeeksi omaa aikaa. Vain yksin ollessani voin "latautua" ja saada päätäni tyhjennettyä. Välillä minun täytyy vain saada ajatella.

Joskus olen seurassa hiljainen. Se ei (ainakaan yleensä...) tarkoita että olisin vihainen tai surullinen, minun vain täytyy olla niin. Nyt olen itsekin alkanut ymmärtää sen, ja annan itselleni luvan olla vaiti jos silti tuntuu.

Erityisherkät kuulemma kokevat aistit tarkemmin ja vahvemmin kuin muut. Kipukynnys saattaa olla matala, konsertissa ei pysty keskittymään ilman korvatulppia, ja usein muiden mielestä tavallinen maisemakin näyttää niin erityisen hienolta, että sitä on vaikea selittää. Välillä on hankalaa yrittää saada toinen ymmärtämään, kuinka sanoinkuvaamattoman maukas jokin ruoka on, tai kuinka joku musiikkikappale saa hassun tunteen jokaiseen soluun. Tuntuu hankalalta, ettei voi saada toista ymmärtämään.

Olen huomannut, että jotkut tilanteet saavat minut reagoimaan kehollisesti. Esimerkiksi kova melu, hälinä tai siivottomuus aiheuttavat minussa lähes aina voimakasta väsymystä, ahdistavaa tunnetta, sydämentykytyksiä tai päänsärkyä. Sosiaalinen kanssakäyminen on tietenkin mukavaa, mutta se myös väsyttää: sen huomaa viimeistään seuraavana aamuna kun on nukkunut sikeämmin ja pidempään kuin yleensä.

Näitä asioita on paljon! Olen esimerkiksi jo aikaisemmin huomannut olevani jotenkin yliherkkä kofeiinin vaikutuksille. Muistoissani on nuoruuden "energiajuomakännit", kun yhden tölkillisen jälkeen istuin vessanpöntön vieressä sydän vimmatusti tykyttäen. Kaksi kuppia kofeiinipitoista teetä on myös liikaa, sen jälkeen on kummallinen olo koko päivän. Luin jostakin, että erityisherkkyyteen saattaa liittyä juuri tällaista kofeiiniherkkyttäkin. Onneksi osaan nyt välttää tätä piristysainetta :D

Kukaan toinen ei voi "diagnosoida" toiselle erityisherkkyyttä. Se on täysin omien tuntemusten varassa. Toisaalta tämä kaikki voi johtua vain siitä, että olen hieman introvertti tapaus. Oli miten oli, erityisherkkyydestä tietäminen on saanut minun oloni paremmaksi. Nyt ajattelen, että minulla on lupa olla tällainen. Tämä on taas näitä kliseisiä asioita, että "jokainen ihminen on erilainen ja jokaista pitää ymmärtää ja arvostaa". Mutta jotta voisi ymmärtää, pitää olla tietoa. Erityisherkkyys on suhteellisen yleistä, n 15-20 % ihmisistä kokee olevansa sellainen. Tämän vuoksi olisi hyvä, jos jokainen tutustuisi hieman tähän asiaan, esimerkiksi tällä sivustolla. Itse aion seuraavaksi lukea Elaine N. Aronin kirjan "Erityisherkkä ja parisuhde", josta toivon saavani paljon uutta pohdiskeltavaa! Kerron vaikka myöhemmin, millainen lukukokemus oli.

Mulla on hyvä, sulla on hyvä, kaikki ollaan hyviä toisillemme!

Niin, ja syödään jäätelöä vaikkei aurinko paistaisikaan!

Jotain esittelyn tynkää...

Heissan!


Tuntuu, että itsellä on niin paljon ideoita ja ajatuksia, että niiden perusteellahan voisi alkaa vaikka ihan omaksi ilokseen kirjoittaa blogia! Olen saanut muiden blogeista niin paljon inspiraatioita, että olisi hienoa, jos joku vaikka innostuisi jostain mitä minä olen tehnyt. Eli toisin sanoen: aloitan nyt omaksi ilokseni ja muiden inspaamiseksi! :)

Pidän paljon askartelusta, ulkoilusta, kirppareiden kiertelystä, ruoanlaitosta, leipomisesta, ja näiden lisäksi olen viime aikoina innostunut neulomisesta. Siinä en ole vielä mikään haka, mutta haluan kovasti kehittyä. Ihanan ystäväni avustuksella olen saanut kohta aikaan vauvan tumput, josta toinen on siis vielä työn alla.

Itse tekeminen on hyvä keino ilahduttaa muita. Miksi tekisin vain itselleni pellillisen muffinseja, kun ihanat ystäväni voisivat nauttia niistä? Ja kelle askartelisin kortteja, jos en lähipiirin syntymäpäiväsankareille? Välillä tietenkin täytyy tehdä myös itselleen jotain, vaikkapa kotia piristämään. Viimeksi tein itselleni kauniin tuikkukipon, joka on todella "tarpeellinen" näin syksyn tullen ;) Erilaisia kynttilöitä, tuikkuja ja tuikkukippojahan ei voi olla koskaan liikaa...

Tuossa yllä on huono kuva kiposta. (Klikkaa!) Lakkasin lasipurkin kylkiin sinistä "paperia" (en muista sen nimeä, apuva) ja liimasin tuollaisia hopeisia rinkuloita päälle. Valo loistaa nätisti sieltä läpi :)

Toivottavasti innostun aktiivisesti kirjoittelemaan tänne ja kertoilemaan puuhistani. Ensimmäisiä aiheita odotellessa siis... :)

Ps. Blogi on muuten saanut nimensä lempiyhtyeeni Dire Straitsin biisistä. Ottamatta kantaa laulun sanoihin, nimi kuvastaa mielestäni jotenkin sitä, kuinka pidän niin monenlaisista asioista. Ei mitään kauhean kryptistä siis. Vaihdan nimen sitten jossain kohtaa kun keksin jonkun paremman ja kuvaavamman :D