Rauhallista joulua kaikille!

Jouluisin kuvin toivotan kaikille onnellista ja rauhallista joulua!

<3

Flunssanäpertelyä: hernepussi ja tiskirätti

"Heippa vaan täältä papereiden keskeltä! Papereita on jos jonkinmoisia: nenäliinoja siellä täällä, koulutehtäviä ja ruutupaperia, ja vähän liiankin kiinnostava käsityölehti. Enkä edes huijaa: teen töitä lattialla ja täällä lojuu ihan oikeasti kaikkia noita edellä mainittuja lehdyköitä ja minä röhnötän niiden keskellä. Vietän siis flunssapäivää kotona, ja tekemättömien koulutehtävien pinoa pitäisi alkaa purkaa. Onneksi motivaationi tuntuu olevan poikkeuksellisen korkealla, kaikesta marraskuun pimeydestä huolimatta. Minua houkuttelisi kuitenkin kovasti tuo lipaston päällä keikkuva lankakori, mutta yritän saada jotain tehdyksi ennen kuin kajoan siihen. Se olkoon sitten palkinto hyvin (?) tehdystä työstä!"

Sain onneksi jotain muutakin aikaan kuin koulujuttuja. Tein edellisessä postauksessa käyttämästäni takin vuorikankaasta hernepussin, niin kuin suunnittelin. Kangasta riittäisi vielä, joten näitä taitaa tulla vielä lisää. On tuo kuosi edelleenkin niin silmiä hivelevä! Ja näistä on varmasti hyötyä töissäni lasten kanssa: hernepussit on hauskoja, ja niitä voi ottaa leikkeihin ja peleihin mukaan. Muistan tykänneeni hernepusseista lapsena kovasti. Olisin ollut ikionnellinen jos olisin saanut oman! :)

Virkkasin myös toisen tiskirätin bambulangasta, kun edellinen osoittautui niin hyväksi tekeleeksi. Seuraavaan rättiin ehkä eri muotoa tai lisää värejä? Pitänee pistäytyä lankakaupassa!

Heissulivei ja pitäkää itsenne lämpiminä!

Kierrätysnalle

Sain ajatuksen hyödyntää vanhaa, kierrätykseen joutavaa takkiani uusiokäyttöön. Olen aina pitänyt kyseisen takin kukkakuosisesta vuorista, ja eihän niin kaunista yksityiskohtaa saisi hukkaan laittaa! Minun on muutenkin käynyt sääliksi tuota vuoria, kun se ei ole koskaan päässyt ihmisten ihailtavaksi.

Jälkeen...

...ja ennen.

Päätin tehdä nalle-pehmolelun. Piirsin ensin kaavan ja leikkasin sen avulla kaksi palaa kukkakankaasta. Sitten täytyikin jo koristella nallen etupuoli: vanhat napit ovat löytöjä äitini kaapeista, ja vaaleanpunaisen nenän ompelin villalangasta. Silmät (ja vähän suutakin) piirsin mustalla tussilla. Mietinnässä tosin on, josko liimaisin ihan oikeat askartelusilmät nallelle. Toisaalta tykkään tästä pelkistetymmästäkin versiosta.

Aloin ommella nallea pykäpistoilla kiinni, ja sulloin väliin aina sopivissa kohdissa joko vanua, villalangan pätkiä tai kankaanpaloja. Kierrätys kunniaan tässäkin osiossa!

Kukkavuoria on vielä jonkin verran jäljellä, ja ajattelin käyttää sen kaiken hyödyksi. Suunnitelmissani on ainakin hernepussien ja toisen nallen tekeminen.

Pakko muuten vielä näyttää, mihin lankesin näin kaksi kuukautta ennen joulua: Minion-joulukalenteri! Pitihän se ostaa ennen kuin ne myydään loppuun ;).

Musta on tullut näköjään perjantaikirjoittelija :D. Eli hyvää viikonloppua jälleen kaikille!

Hieman erilainen WC-kukka

Mitä kaikkea kaunista voisi tehdä turhasta pahvijätteestä, kuten vessapaperirullista? Otin pinterestin avukseni ja rupesin työn touhuun!

Vessapaperirullista syntyi tällaisia koristeita. Päällystin rullat ensin paperilla, sitten leikkasin niistä suikeroita, jotka yhdistin toisiinsa neulalla ja langalla. "Kukan" keskellä tukea antaa rytistetty karkkipaperi.

Tässä vielä ohje kukan tekemiseen:

1. Leikkaa haluamasi värisestä paperista wc-paperirullan ympärille menevä suikero, ja liimaa se kiinni. Anna kuivahtaa hetki.

2. ja 3. Litistä rulla ja leikkaa siitä suurin piirtein samanlevyisiä suikaleita. Kukkasen tekemiseen tarvitset kuusi suikaletta.

4. Ota esiin neula ja lankaa. Tee paksuhko solmu langan toiseen päähän, ja jätä vähän solmimisvaraa (=työn päättelyä varten) solmun jälkeen.

5. Pujota lanka jokaisen kuuden suikaleen läpi, ja pujota halutessasi helmi jokaisen "terälehden" keskelle.

6. Kun palaat aloituskohtaan, solmi langanpäät yhteen. Vie lanka vielä lopuksi yhden terälehden läpi kukan ulkopuolelle, ja tee lankaan lenkki ripustusta varten.

Kukasta tulee näin aika löysä, joten sen keskelle kannattaa tunkea esim. rytistetty karkkipaperi antamaan tukea. Ja siitä tulee aika nätin näköinenkin!

Halusin myös kokeilla pienten säilytyslaatikoiden tekemistä muropakettien tms. pohjista. Sainkin sitten pari sellaista aikaiseksi: toiseen laitoin kasettini (kyllä, c-kasetit) ja toiseen, kukkakuvioiseen, laitoin joitakin pieniä neuletarvikkeita. Tuosta Weetabix-paketin pohjasta tuli vain aika kaponen säilytysloota, tosin tuohon tarkoitukseen oikein sopiva. Pitääkin seuraavan kerran kaupassa etsiä mahdollisimman leveäpohjainen pahvipakkaus, jotta saan sitten joillekin isommille pikkutavaroille oman kodin. Erikokoisista ja -muotoisista pahvilaatikoista saa tietenkin koottua isommankin säilytyskokonaisuuden, vaikka vetolaatikon sisään.

Viileää viikonloppua!

Elokuva-arvostelu: Häiriötekijä (2015)

Onko elämässä punainen lanka – ja voiko sen kadottaa?

Minulla on tapana katsoa elokuvan traileri ennen varsinaista leffateatterikokemusta. Harvemmin kuitenkaan kolmea kertaa, silti ymmyrkäisen hämmennyksen vallassa. Sain selville vain, että elokuva koostuu kymmenestä pienemmästä tarinasta, joilla ei ole oikeastaan mitään yhteistä. Tai no, jokaista tarinaa kiusaa jokin selittämätön häiriötekijä. Rainan loppuminuuteilla kuitenkin selviää, kuinka elämän punainen lanka on kulkenut ilkikurisesti näiden kaikkien tarinoiden läpi. Se sama punainen lanka, joka ensimmäisen tarinan henkilöltä katosi.

Aleksi Salmenperän elokuvassa Häiriötekijä keskitytään elämän epämiellyttäviin yksityiskohtiin, joiden katseleminen aiheuttaa myötähäpeää, kummastusta ja välillä hilpeyttäkin. Itse asiassa minulla oli hauskaa kolmen ensimmäisen tarinan ajan. Sitten hämmennyksen sekaan tunkivat ahdistus ja pieni pelkotila. Yhdessä vaiheessa olin ihan valmis lähtemään salista normaalien ihmisten luo. Päätin kuitenkin, etten halua olla nyhverö ja jäin. Onneksi. Elokuvan keskivaiheen häiriintyneimpien hetkien jälkeen katseleminen muuttui jälleen siedettäväksi.

Häiriötekijä on vaikea elokuva arvosteltavaksi. En oikein tiedä, kuinka paljon siitä voi kertoa paljastamatta liikaa. Trailerinkin ollessa niin ympäripyöreä, katselukokemus voi menettää yllätyksellisyytensä jos siitä kertoo vähänkään yksityiskohtaisesti. Erityisesti tämän elokuvan kohdalla on tärkeää, että katsoja saa muodostaa näkemästään oman, subjektiivisen näkemyksensä. Katsojan tulee itse oivaltaa, mistä on kyse.

Kaiken kaikkiaan Häiriötekijä on elokuva, joka laittaa miettimään ja analysoimaan. On aina hyvä, jos asioita ei sanota suoraan päin katsojan naamaa. Antoisasta elämyksestä kertoo, että vielä kotimatkalla keskustellessa pompsahtaa esiin uusia näkökulmia ja oivalluksia. Mitä esimerkiksi ulosteessaan rypevä kuolemaa tekevä nainen yrittää meille viestiä? Minulle ehkä jotain, sinulle luultavasti jotain aivan muuta. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka omat elämänkokemukset vaikuttavat siihen, millä tavalla taiteen viestejä tulkitsee. Itselleni jäi eniten kaihertamaan elokuvan alkupuolella nähty yksinäinen, alaston mieshahmo, jolla tuntui olevan omituiset päämäärät. Jotakin toista tämä hahmo ehkä naurattaa, minua se taas muistuttaa omissa painajaisissani pyörivistä olioista. Myönnän, että jään monesti ylianalysoimaan kokemaani ja saatan sen vuoksi järkyttyä liian helposti. Häiriötekijästä jää siitä huolimatta enemmän positiivinen kuin negatiivinen jälki, juuri omalaatuisuutensa vuoksi. Keskustelun herättäminen on aina hyvä juttu.

Elokuvan näyttelijäkaarti on taattua suomalaista laatua, loistavasta Eero Ritalasta aina Pirjo Longan kautta muuntautumiskykyiseen Tommi Korpelaan. Korpela esittäytyy muun muassa machona erämiehenä ja sadistisena kartanon isäntänä, eräänlaisena kokkina. Elina Knihtilä taitaa loistavasti inhorealistiset kohtaukset, eikä häpeile itseään pätkän vertaa. Jokainen löytänee tästäkin joukosta suosikkinsa, ja parastahan on se, että samat näyttelijät kulkevat mukana jokaisessa tarinassa, aina erilaisina hahmoina.

Yhden eläköön-huudon ansaitsevat myös elokuvan musiikki ja maskeeraus. Musiikki on yksinkertaisuudessaan vaikuttavan dynaaminen, ja se jää koko loppuillaksi soimaan päässä. Maskeeraajan töistä vaikutuin erityisesti Tommi Korpelan esittämän rappioalkoholistin hahmosta: hahmon valuminen aina vain kauemmaksi elämästä ei olisi koskettanut niin paljon ilman taidokkaan maskeeraajan ansioita.

Tämän kokemuksen perusteella minusta tuntuu, että pidän enemmän juoneltaan yhtenäisten elokuvien katselemisesta. Kokonainen tarina on helppo hahmottaa, henkilöhahmot ja niiden väliset suhteet tulevat paremmin esiin ja tarinalla on yleensä jokin päätös. Voi tietenkin olla, että tuntemukseni johtuu vain tottumattomuudesta, en tiedä. Teos on kuitenkin alun perin teatteriesitys, ja sinne se taitaa luonteensa vuoksi paremmin sopia. Teatterin vaikuttavuus on myös omaa luokkaansa: voin vain kuvitella, kuinka olisin kaksi vuotta sitten Q-teatterin katsomossa puristanut käsinojiani kahta kovemmin kuin nyt Tampereen Cine Atlaksessa. Mielestäni elokuvatoteutus onnistuu silti verraten hyvin, koska näyttelijöiden esittämät tunteet pääsevät hyvin esille myös intiimissä elokuvasalissa.

Häiriötekijä onnistuu vaikuttamaan. En voi kuvitella ihmistä, joka lähtisi salista kuin olisi juuri katsonut tusinakomedian: kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Koska tässä elokuvassa todella on tapahtunut.

Helsinkiläisen elämäntapapultsarin ohitse kulkeva elämä, ihmisjoukon edessä puihin menevä nainen ja näkymättömäksi jäänyt aviomies herättävät takuulla meissä jokaisessa inhimillisiä tunteita, kuten myötätuntoa, naurunpyrskähdyksiä tai ahdistusta. Juuri tämä onkin Häiriötekijän paras anti.

Suosittelen Häiriötekijää niille, jotka haluavat luvan kanssa nauraa muiden töppäilyille, sekä niille, jotka eivät vähästä säikähdä. Häiriötekijä on niille, jotka vaativat taiteelta paljon.

Tämä arvostelu on kirjoitettu suomen kielen perusopintojen kurssille.

Teehetki kätyreiden kanssa

Kirpeää perjantaita! Tänään jaksoin viimeinkin viimeistellä mahtavan minion-mukinlämmittimeni. Työ on lojunut keskeneräisenä varmaan keväästä saakka, koska minua ei ole huvittanut päätellä lankoja saatika sitten nyprätä noiden pienten yksityiskohtien kanssa. Oikea aika taisi olla tänään, koska työn viimeistely onnistui mielestäni mainiosti :)

Mukinlämmitin sai kunnian poseerata pikku-Bobin kanssa!

Idea ja helppo ohje löytyy täältä. Mukinlämmitin on helppo vaihtaa mukista toiseen, ja se kiinnitetään napin avulla. Moni varmaan miettii, että mukinlämmitin on varmasti hyvin tärkeä kapistus. Mutta kukapa ei ilahtuisi kuumasta kupposesta, jossa hymyilee joku rakkaista minion-ystävistämme! Eikä mukikaan polta sormia ;). Ja ovathan nämä nyt ihan mahdottoman söpöjä. Pitäisikö innostua ja tehdä koko arsenaali?

Hymyillen hyvää viikonloppua toivottelen! :)

Keinutellen syksyyn...

Onko joku muukin taas ilmojen viiletessä alkanut ylifiilistellä syksyä? Tai ylifiilistelyltä se varmaan jonkun mielestä voi näyttää, kun on vaan niin ihmeellisen kivaa. Tuntuu melkein samalta kuin keväällä, kun aurinko näyttäytyy ekoja kertoja pitkien talvikuukausien jälkeen. Tai kun kesän korvalla päivät alkaa pidentyä niin paljon, että kesäiltaisin ajantaju katoaa. Mä ainakin saan huimasti lisää positiivista energiaa aina kun mittari näyttää taas pari astetta vähemmän kuin eilen.

Syksyyn kuuluu paljon kliseitä. En viitsisi edes sanoa, kuinka on vaan ihan pakko "käpertyä sohvan nurkkaan höyryävän teemukin ja hyvän kirjan kanssa". Eikun oho, tulipahan tuokin sanottua... Harmi, kun noinkin ihanasta asiasta tulee kliseen kautta ihan mitäänsanomaton kuva.

Syksyllä on kaikesta huolimatta ihana:

Käydä ulkoilmassa kahvilla tai teellä. Toinen klisee: kaikki maistuu paremmalta ulkona.

Pitää kameraa joka paikassa mukana, koska kaikki kauneus ansaitsee tulla kuvatuksi.

Polttaa kynttilöitä joka ilta ja tuoksutella niiden tuoksuja kaupoissa. Ikean kynttiläosasto on mun lemppari tähän tarkoitukseen. 

Leipoa mitä tahansa, missä on omenaa. Ja kanelia.

Lukea lukea lukea. Vaikka sitten siellä sohvan nurkassa sen teekupposen kanssa.

Olla kotona. Koti on aina paras paikka olla, mutta syksyllä se tuntuu erityisen turvalliselta ja lämpimältä.

Minulla tämä kotirakkaus on kyllä selvästi muutamaa astetta suurempi juuri tähän aikaan vuodesta. Se näkyy muun muassa erikoisena innostuksena siivoamiseen ja järjestyksen ylläpitämiseen. Pitäähän sitä yhdestä rakkaimmastaan huolta pitää! Ja jos joku vaikka sattuisi eksymään kylään... :)

Myrskyn jälkeen... syödään!

Syysmyrskystä selvitty! Mä ainakin myönnän, että mua vähän hirvittää, kuinka voimakas luonto voi ankarimmillaan olla. Aika vähällä me täällä Suomessa kuitenkin päästään, mutta silti. Pelkkä kova tuulen ääni ja puiden humina saa mun käsikarvat nousemaan pystyyn, saatika sitten kun katselee noita korkeita, heiluvia puita tossa meidän talon vieressä... Hui!

Kaikkihan tietävät millainen sää on myrskyn jälkeen, joten tänään ollaan nautittu auringosta. Varsinaiselle ulkoilulle lähdettiin kuitenkin vasta pimeän saavuttua, mutta syysilma virkisti silti ihan huimasti. Punaisin poskin siis kohti iltapuuroa ja kynttilöitä.

Insipiroiduin tänään kekseliäästä Gastronaatti-kirjasta. Lue lisää täältä! Ostin tämän kirjan keväällä itselleni, ja onhan tää nyt aika ihana.

Lauantain kunniaksi lounaalla herkuteltiin Fish and chips -aterialla kotitekoiseen tapaan. Idea on siis mukailtu tuosta Gastronaatti-kirjasta.

Fisua ja pottuja

Potut:

1. Halkaise perunat pitkittäin lohkoiksi.

2. Pyörittele niitä oliiviöljyn, suolan ja herbamare-yrttisuolan maukkaassa seoksessa.

3. Laita uunin keskitasolle valmistumaan, se vie 30-40 minuuttia 200 asteessa.

Fisut

1. Leikkaa seit haluamasi kokoisiksi palasiksi.

2. Pyörittele palaset ensin kananmunassa, sitten korppujauhon ja suolan seoksessa.
3. Paista kalat pannulla voissa 4-5 min per puoli.

Itsetehtyjä lohkoperunoita ei vaan voita mikään. Ja niin on heleppoo taas että! Perkule vaan kun sössin jotenkin tuon annoskuvan kanssa, joten autenttista kuvaa tämän päivän nautinnosta ei ole. Voit siis kuvitella mielessäsi mojovan annoksen tätä perinneherkkua, ja lipaista suupielestäsi tippuvan kuolapisaran ennen kuin se osuu paidallesi.


Raikasta syksyä, muista syödä hyvin ja ulkoilla paljon! Kuka muu odottaa jo ensimmäisiä pikkupakkasia ja ensilunta? :)

Kirjahyllyni kultaisimmat

Minulla on kirjojen suhteen yksi periaate: Osta Aina Oma. Tuntuisi jotenkin kummalliselta ja keskeneräiseltä lainata kirja kirjastosta, lukea se ja sitten palauttaa. Että sitä ei saisikaan laittaa tarkoin valitulle paikalle omaan hyllyyn, eikä sitä saisi hipelöidä aina kun siltä tuntuisi. Muistan, kuinka nuorempana kokosin kaikki kirjani lattialle aina tasaisin väliajoin. Halusin vain katsella niiden kansia, lukea takatekstejä ja ihailla niitä. Sen jälkeen oli hienoa taas järjestää ne uuteen järjestykseen hyllyyn. Kirjoissa on jännittävää viehätystä. Uskon myös, että jokaiselle kirjalle kannattaa antaa mahdollisuus.

Lähes kaikki kirjani ovat (tuleeko tämä jollekin yllätyksenä) kirpputorilta. Viime aikoina olenkin onnistunut tekemään vähän liikaakin hyviä löytöjä, ja luulen ettei minua kannata päästää ainakaan kuukauteen mihinkään shoppailemaan, koska kohta meiltä loppuu tila. Onneksi ongelmaan voi aina sopeutua: ostetaan uusi kirjahylly!

Esittelen nyt muutaman kategoriallisen erilaisia kirjoja, joita en voi vastustaa jos jossain näen.

1. Wanhat kirjat

Ja wanhoilla tarkoitan oikeasti vanhoja opuksia, en mitään ysäriklassikoita. Rakastan niitä kolmesta syystä:

1. Vanhentunutta tietoa on hauska lukea.
2. Kieli on kaunista.
3. Kaikki vanha tavara on aina kiinnostanut minua.

Minulta löytyy mm. lastenhoito-opas 1950-luvulta, lääkärikirja 1940-luvulta ja ikisuosikkini lapsuudesta asti: Hyvän käytöksen opas vuodelta 1960. Tässä ote käytöskirjasta:

"Sisään tullessasi muista aina huolellisesti pyyhkiä jalkasi. Ellet kotona tähän totu, unohdat sen kylässäkin. Isäntäväki odottaa silloin hartaasti poistumistasi, jotta kuraiset jäljet voitaisiin pyyhkiä pois, ja palvelijat vihaavat sinua."

2. Aku Ankka -kirjat

No sehän on selvä että klassikkoja täytyy aina olla. Hiljattain tässä syksyllä löysin Helsingistä ruotsinkielisen Kalle Anka -sarjakuvakirjan yhdellä eurolla. Raahasin sen totta kai mukanani tänne sivistyksen pariin, ja voi kuinka olenkaan siitä iloinen! Tietysti olen myös jostakin onnistunut hankkimaan Aku Ankkaa pohojalaasittain, enkä saa siitä pätkääkään selkoa.

3. Tutut nuortenkirjat lapsuudesta

Jep, Sweet Valley High't, Viisikot, Maleena-sarja, Bert-kirjat, mitä näitä nyt on. Kuluneena kesänä näitä on tullut kahlattua läpi muutamiakin. Kivojen tarinoiden lisäksi minua viehättää niiden lukemisen helppous. Saa ainakin nopeammin aloitettua uuden! :)

4. Salkkarikirjat




Kerran näin facebook-kirpparilla ilmoituksen, että nyt saisi hakea läjän salkkarikirjoja pois ihan ilmaiseksi. Kirjat olivat tyrkyllä vain kymmenen minuutin pyöräilymatkan päässä, joten varasin ne itselleni, ja eräänä hyvin sateisena aamuna lähdin niitä hakemaan. Toki kokoelmasta puuttuu vielä muutama kirja, mutta enköhän nekin löydä jossain vaiheessa jostakin. Harvinaisena bonuksena kokoelmaani kuuluu vielä "Salatut (keittiö)elämät" -kirja, jossa on esitelty siis salkkarihahmojen lempireseptejä! Aivan mahtava löytö tämäkin, en myisi mistään hinnasta tätä keräilyharvinaisuutta. Joku voisi toisaalta olla sitä mieltä, että tämä on jo hyvin noloa, mutta olen ylpeänä nolo! :D




5. Tyttökirjat

=Melkein mitkä tahansa kirjat, joissa on vaaleanpunaiset kannet. Niissä puhutaan miehistä, shoppailusta ja ah niin isoista ongelmista (johon liittyvät lähinnä miehet ja shoppailu). Nämä ovat hyvää vastapainoa kaikelle "oikealle" kirjallisuudelle, mitä yritän aina välillä lukea.

6. Elämäkerrat

En ole mikään elämäkertojen superfani, mutta joitakin näitä on vain oltava hyllyssä. Teiniaikojen suosikkini Kurt Cobain elää meillä muutamankin kirjan muodossa, kuten myös esimerkiksi Juice Leskinen ja Kellokosken Prinsessa. Ja hei, lasketaanko Titanic-kirjat ja bändihistoriikit myös näihin? ;)

7. Huumorikirjat

Näitä haalin yleensä kirpputoreilta aina kun vain törmään näihin. Minulta löytyy kaikkea väärin kuulluista laulunsanoista käännöskukkasiin. Feissarimokat-kirja on myös yksi suosikkini, onneksi uusia "mokia" pääsee lukemaan myös netistä kaksi kertaa viikossa. Nuorempana ostin jokaisen vitsikirjan minkä kirpputorilla näin, mutta en ole ainakaan vielä kuljettanut niitä pois lapsuudenkodistani...Ehkä parempi niin!


Minkälaisia suosikkikirjoja teiltä löytyy? Omistatko mitään noloja kirjoja? Siis nolompaa kuin Salatut (keittiö)elämät? ;)

Syksyiset puolukkaleipäset

Syksy alkaa olla nyt vihdoin kunnolla saapunut. On siis taas aika ujuttaa keittiöön kaikki syksyn antimet: sienet, marjat ja omenat. Ja onhan siinä jotain erityisen hienoa, että jotain itse poimimaansa voi käyttää ruoanlaitossa! Entisaikaan se oli ihan tavallista arkipäivää, mutta nykyään kaikkea saa kaupasta, eivätkä kaikki jaksa vaivautua vaikkapa sienimetsään (itsehän en edes tunnistaisi syötäviä sieniä...).

Näissä herkullisissa leivissä olen aiemmin käyttänyt porkkanaraastetta, ja nyt sain ajatuksen kokeilla puolukkaa. Näky oli aika hurja, kun leivät tulivat uunista: näytti siltä kuin olisin tehnyt leivät avohaava kädessä vuotaen ;). Joka tapauksessa maku oli mukavan kirpeä, ja koostumus oikein muheva. Täydellinen syysiltojen iltapala on tässä!

Syksyiset puolukkaleipäset

3 dl täysjyvävehnäjauhoja

1 dl kaurahiutaleita

1 tl leivinjauhetta

½ tl suolaa

2 dl kylmää maitoa tai vettä

2 rkl öljyä

½-1 dl puolukoita

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.

2. Lisää neste ja öljy ja puolukat, sekoita varoen ja mahdollisimman vähän.

3. Jaa taikina pellille kahteen osaan. Taputtele niistä pyöreät leivät jauhoitetuin käsin. Jaa leivät neljään osaan, vaikka pistelemällä haarukan avulla. Pistele vielä leipiin haarukalla reikiä.

4. Laita leipäset uunin keskitasolle, 225 asteeseen ja anna olla 10 minuuttia.

5. Revi leivät "katkoviivojen" avulla osiin, ja pistele poskeesi voin kanssa!

Me nautiskelimme leivät teen kanssa parvekkeella kirpakassa ilmassa. Pienessä pöydässämme paloi uusi kynttilä, joka loi ihanaa valoaan kauniiseen syksyiseen hetkeen. Uskoisin, että muistelen sitä iltaa vielä pitkään.

Ulkokynttilä, Kodin Ykkönen 3,90 e

Ihania syksyisiä iltoja toivotan!