Bussissa

"Bussissa tuoksui ruoka. Tai oikeastaan en ollut varma, oliko se vain jonkun kanssamatkustajan makean sipulinen hienhaju tai juuri sisään astuneen raksamiehen röyhtäisy. En tiedä, olisiko minun pitänyt pitää tuoksua etovana vai nauttia siitä: joka tapauksessa se muistutti minua vatsassa painavasta nälästä.

Katselin ulos ikkunasta ja yritin ajatella jotain muuta kuin palelevia varpaitani. Kalenterini valehtelee. Kuuluuko talvella muka astua vesilätäkköihin ja saada ohi ajavilta autoilta kurat päällensä? Keväällä kuuluu käydä niin, silloin ripustetaan kastuneet sukat hymy korvissa patterille ja istutaan alas laskemaan päiviä vappuun. Ketä se silloin haittaisi, kaikkihan ovat iloisia kun lumet sulaa. Mutta kyllä nyt joku roti täytyy olla, talvi talvena ja niin edespäin.

Bussi pysähtyi. Pysäkillä näkyi joku tuttu ja käänsin äkkiä katseeni syliini. Käteni lepäsivät siinä. Ne tekevät siistiä sisätyötä, mutta miksei kukaan pidä niitä siisteinä? On onnetonta katsoa, kun niiden karhean punakka iho yrittää silittää ja helliä. Sinäkin takuulla hiipisit pois, jos koettaisin hyväillä ihanaa poskeasi. Tai jos haroisin hiuksiasi, ja lohjennut kynteni tarrautuisi kiinni ja vain satuttaisin sinua. Tai ei kai siinä olisi eroa: luulen, että tarrautuisin kiinni sinuun muutoinkin kuin pelkällä rikkoutuneella kynnellä.

Linja-auto jätti minut suoraan lumipenkan eteen. Ehkä nyt syömään, viimeinkin? Minulla olisi vielä kilometri käveltävää, olisin voinut jäädä seuraavallakin. Puristin käsiäni syvemmälle tumppuun ja kipristelin varpaitani. Jo tuhannennen kerran minusta tuntui, että varpaani eivät koskaan olisi olleet näin jäässä. Joka kerta siitä on kuitenkin selvitty, joten uskalsin olla tällä kertaa huolehtimatta.

Ei maailma ehkä koskaan tule olemaan täydellinen."